sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Grönionin vaaliohjelma

Vaaliohjelma

1. Maksuton ja laadukas koulutus

2. Onnellisen elämän edellytykset ja hyvinvointi

3. Jyväskylä - opiskelijan kaupunki

4. Ympäristöstä huolehtiminen kuuluu kaikille

5. Vapaa-aika on perusoikeus

6.Yliopistoyhteisö osana ympäröivää maailmaa


1. Maksuton ja laadukas koulutus

Maksuton koulutus takaa kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet sosiaalisesta taustasta riippumatta. Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksukokeilut saattavat olla tie maksulliseen koulutukseen yliopistoissa. Kokeilun on voitava myös epäonnistua. Maksuton koulutus lähtömaasta riippumatta takaa meille moniarvoisen kampuksen ja edistää globaalia tasa-arvoisuutta.

* Ei lukukausimaksuja suomalaisille eikä kansainvälisille opiskelijoille.
* Yliopistosta ei saa tehdä voittoa tavoittelevaa yritystä. Opiskelijaliikkeen on vahdittava ja vaadittava tätä yliopistolta.
* Tilauskoulutus ja maksulliset maisteriohjelmat eivät saa viedä resursseja pois perustutkimuksesta tai perusopetuksesta.
* Lukukausimaksukokeilu ja tilauskoulutus eivät saa olla askelia kohti kaikille maksullista korkeakoulutusta Suomessa.

Riittävä rahoitus opetukseen ja tutkimukseen mahdollistaa tulevaisuuden innovaatiot. Nykyiset innovaatiot ovat pitkäjänteisen ja kestävän perurahoituksen tulosta. Yliopisto on myös opetusta varten; ei vain tutkimusta. Hyvän opiskelun työkalut kaikkien saataville – opintojen hidastuminen ei ole opiskelijan vika, jos opiskelun puitteet eivät ole kunnossa.
Oppimisvaikeudet ja aistirajoitukset on otettava huomioon oppimateriaalien tuottamisessa. Sähköinen opetusmateriaalin jakelu esimerkiksi Optiman kautta edistää esteetöntä opiskelua.

* Jokaisella opiskelijalla on oikeus saada asiantuntevaa ja riittävää opinto- ja työelämäohjausta.
* Opiskelija - opettaja -suhdeluku kuntoon; lisää resursseja opetukseen ja ohjaukseen.
* Henkilökunnan pedagogiset-, kieli- ja atk-taidot on tuotava tälle vuosituhannelle.
* Tenttiakvaariohanketta on jatkettava, ja sille on kohdistettava riittävä rahoitus.
* Yliopistolle palkattava opintopsykologi.
* Kampuksella lisää tietokone- ja työskentelytiloja. 24/7-sähköavainmalli käyttöön laajemmin.
* Enemmän tenttikirjoja saataville myös e-kirjojen muodossa.
* Avoimet ja yhtenäiset käyttäjäoikeudet kaikkien Suomen yliopistojen tietokantoihin.
* Elämäntilanteen muutokset ja yksilölliset tarpeet tulisi huomioida opintojen ohjauksessa ja suunnittelussa.

2. Onnellisen elämän edellytykset ja hyvinvointi

Hyvinvointi on opiskelun, tutkimuksen ja henkisen kehityksen perusedellytys. Kaiken toiminnan tavoitteena tulee olla terve, hyvinvoiva ja tasapainoinen opiskelija. Opiskelun on oltava esteetöntä. Vamma, sairaus, oppimisvaikeus tai seksuaalinen suuntautuneisuus ei saa muodostua esteeksi opiskelulle. Yliopiston tilat tulee olla aisti- ja liikuntarajoitteisten saavutettavissa.
Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuudet tuntea itsensä yhteisöön hyväksytyksi jäseneksi riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä taustasta, iästä, vammasta tai vakaumuksesta.

Jos opiskelun edellytykset ja opiskelijan elämän peruskivet eivät ole kohdallaan, ei opiskelusta tule mitään. Ongelmiin pitää puuttua ajoissa, muuten ne vaikeutuvat entisestään. Hyvinvointiin vaikuttavat yhtä lailla fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin tekijät. Kun opiskelija voi hyvin, opintoajat eivät veny turhaan ja oppimistulokset ovat hyviä.

* Yliopiston tilat tulee olla aisti- ja liikuntarajoitteisten saavutettavissa. Portaattomuus, oikea valaistus, värikontrastit ja selkeät opasteet helpottavat kulkemista.
* Jokaisella opiskelijalla tulee olla oikeus terveyspalveluihin kohtuullisessa jonotusajassa.
* Opiskelijan mielenterveydestä huolehtimisen tulee olla poikkileikkaava teema mm. koulutuspolitiikassa, sosiaalipolitiikassa, ja asuntopolitiikassa.
* Yhteisöllisyyttä edistävää ainejärjestöjen ja ylioppilaskunnan toimintaa on tuettava.
* Terveellinen ja monipuolinen ruoka on keskeinen osa opiskelijan hyvinvointia.
* Opiskelijaravintoloiden tulee tarjota ravintoarvoiltaan riittävää ja terveellistä ruokaa. Myös kasvissyöjien proteiinin saanti on taattava.
* Opiskelijaravintoloiden ruokalistojen tulee huomioida jokaisen opiskelijan erityistarpeet.
* Elääkseen tasapainoista elämää ja voidakseen opiskella täysipainoisesti myös opiskelijoiden tulee voida viettää lomaa.

Opiskelijat ansaitsevat samat muillekin kuuluvat perusoikeudet sosiaaliturvaan, esimerkiksi toimeentulotukeen. Perustulo ratkaisisi opiskelijoidenkin toimeentulo- ongelman. Sitä odotellessa opintotuki on saatettava sellaiselle tasolle, että sillä elää käymättä töissä ja ottamatta lainaa.

* Sairauspäiväraha saatava yhteensopivaksi opintotuen kanssa.
* Opiskelijan toimeentulo ei saa perustua lainalle.
* Äitiysminimipäiväraha on korotettava ja opintotukeen on saatava lapsikorotus.
* Vanhemmuuden kustannukset on jaettava kaikkien työnantajien kesken.
* Asumislisä on irrotettava opintojen etenemisen seurannasta ja saatava ympärivuotiseksi.
* Kelan käsittelyajat kohtuullisiksi.

3. Jyväskylä - opiskelijan kaupunki

Todellisessa opiskelijakaupungissa opiskelijoiden merkitys tunnustetaan myös käytännön tekojen kautta. Tahdomme nähdä tilanteen, jossa JYYn ja JAMKOn edustajat keskustelevat säännöllisesti kaupungin johtavien virkamiesten kanssa asioista, jotka vaikuttavat suoraan opiskelijan arkeen. Kuntavaikuttamisen rakenteet eivät saa olla yksittäisten ja vaihtuvien henkilöiden varassa.

* Opiskelijoiden ääntä ei pidä pelkästään kuunnella, vaan ottaa tasavertaisesti huomioon opiskelijan arkeen vaikuttavien päätösten yhteydessä.
* Kevyen liikenteen väylien kehittämistä jatkettava: Jyväskylään saatava lisää ajoradoista ja kävelyteistä erillisiä pyöräkaistoja.
* Kävelykeskustaa kehitettävä ja laajennettava. Kävelykatua jatkettava kampukselle asti.
* Lisää vapaata kaupunkitilaa.
* Edullisia liikunta- ja kulttuuritiloja opiskelijoille.
* Lisää ei-kaupallista tilaa aktiiviselle kansalaisuudelle.
* Julkisen liikenteen verkosto toimivaksi ja hinnat kohtuullisiksi.
* Opiskelijoiden toimeentulohakemukset käsiteltävä keskitetysti.

4. Ympäristöstä huolehtiminen kuuluu kaikille

Yliopistoyhteisöllä on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä ympäristöasioissa. Vaadimme, että Jyväskylän yliopisto toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Yksilöiden toiminnalla on merkitystä, ja tuhansien ihmisten muodostamana yhteisönä yliopiston toiminnan vaikutukset ulottuvat laajemmalle.

* Yliopiston sitouduttava hiilineutraaliin ja jätteettömään yliopistoon
* Ylioppilaskunnan tulee panostaa matalaenergiataloihin rakentamisessaan
* Kortepohjan asuntojen energiatehokkuutta on parannettava.
* Ylioppilaskunnan tulee tehdä tiedotuskampanja yliopiston ja ylioppilaskylän energiasäästömahdollisuuksista sekä kierrätyksestä
* Ylioppilaskunnan tulee toteuttaa Green Officen tavoitteet. Asiassa voidaan käyttää opiskelijoiden osaamista ja saavuttaa tavoitteet ilman varsinaista sertifikaattia.
* Yliopistolle on palkattava energia-asioista vastaava henkilö, jonka tehtävänä on vastata energiatehokkuuden parantamisesta ja energiankulutuksen vähentämisestä yliopiston julkisissa tiloissa.
* Luomu- ja Reilun kaupan tuotteiden ja lähiruuan saatavuutta on parannettava kampuksella
* Yliopiston tilojen energiatehokkuutta parannettava. Tietokoneet yöksi kiinni ja energiatehokkaita valaisimia kampukselle. Green snapper takaisin käyttöön!
* Kierrätysmahdollisuuksia yliopiston tiloissa on parannettava: biojätteille ja take away- kupeille omat keräysastiat laajasti kaikkiin yliopiston rakennuksiin.

5. Vapaa-aika on perusoikeus

Vapaa-aika on opiskelijan perusoikeus. Aktiivinen järjestötoiminta, kulttuuriharrastus ja liikunta tasapainottavat opiskelua. Jokaisen henkinen hyvinvointi syntyy virikkeistä, haasteista ja rentoutumisesta. Opiskelu ei ole vain luennoilla ja tenteissä istumista vaan ennen kaikkea ajattelemista. Myös opiskelija ansaitsee elämässään hengähdystaukoja, lomaa, haahuilua ja hetkiä ajatusten kokoamiseen. Tiukasti rajatusta ja paineita luovasta putkiopiskelusta on vain harvoin hyviä seurauksia.

* Monipuolista kulttuuritarjontaa kampukselle.
* Ilokiven ja Rentukan profiilia nostettava uusia tekijöitä perehdyttämällä.
* Ilmoitustilaa kulttuuritapahtumille.
* Jyväskylän kulttuuritoimijat yhteistyöhön.
* Kulttuuria ja liikuntaa tuomaan elämyksiä.
* Lisää edullisia/ maksuttomia tapahtuma- ja kulttuuritiloja järjestöille.
* Järjestökoulutusta alayhteistöille.

6. Yliopistoyhteisö osana ympäröivää maailmaa

Yliopistoyhteisö - eli yliopisto ja ylioppilaskunta - eivät elä yhteiskunnasta tai maailmasta erillisessä kuplassa. Siksi kaikki mitä teemme yliopistolla vaikuttaa myös ympäröivään maailmaan. Yliopiston tulee toimia aktiivisesti suunnannäyttäjänä niin ympäristö- kuin sosiaalisissakin kysymyksissä. Ylioppilaskuntien tehtävänä ei ole ajaa vain omia etujaan vaan niiden on otettava rohkeasti rooli yhteiskunnallisina vaikuttajina. Yhteiskunnallisilla järjestöillä tulee olla mahdollisuus esitellä toimintaansa ja kampanjoitaan oppilaitoksissa.

* Yliopiston tulee toimia suunnannäyttäjänä ympäristö- ja sosiaalisissa kysymyksissä.
* Hankintatoimessa ja kilpailuttamisessa on huomioitava ympäristö- ja sosiaaliset näkökulmat - halvin ei aina ole paras.
* Liikennejärjestelyt turvallisemmaksi Seminaarinmäellä.
* Yliopistoyhteisön on tuettava avoimia ohjelmistoja. Ei makseta turhista lisensseistä!
* Ylioppilaskunnan viestinnän tulee olla avointa ja päätöksenteon läpinäkyvää.
* Ylioppilaskunnan tulee pystyä edustamaan opiskelijoiden asemaa ennen ja jälkeen yliopiston. Teemme tänään päätöksiä itsemme ja toisten puolesta niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.

torstai 8. lokakuuta 2009

Wilma Afroditen rakastajat - heitä kissasi äänestäisi


Edustamme Grönionin kreikkalaista jumalasiipeä, jonka ylipapittarena (kuvassa) Wilma Afrodite toimii:

Vakaumukseemme kuuluu ruskeantärkeän pönötyksen, yes-liikeen, selkärangattoman pyrkyryyden, kaikki käy, kunhan itse tästä hyödyn -ajattelun ja laskelmoidun hännystelyn vastustaminen.

MITEN: On helppo olla ulkoisesti (opiskelija)poliitikko ja kätkeä virallisella pukeutumisella ja käytöksellä kaikki osaamattomuus ja mielipiteettömyys. On paljon vaikeampaa olla oma itsensä ja edustaa omia arvojaan jatkuvassa järjestelmän vastatuulessa.

Politiikka on aina toimijoidensa näköistä. Miltä politiikka sinun silmissä näyttää? Niinpä. Meidänkin mielestä nykyisenkaltainen politiikkaa, etenkin yliopistotasolla, on aivan käsittämättömän syvältä sameasta suosta. Sen vuoksi olemmekin ehdolla ja tahdomme antaa mahdollisuuden tehdä asiat toisin.


Mikään ei koskaan muutu, jos toimijat eivät itse ole valmiita muutokseen. Moni yliopistopolitiikkatoimija on mukana vain sen vuoksi, että on mukavaa olla mukana ilman yhtäkään oikeaa tarkoitusperää tai ajatusta, mitä haluaa toiminnallaan saada aikaan (pois lukien opiskelijan parempi huominen – voi jc, mitähän sekin tarkoittaa).


On helppo olla diplomaattinen ja sovitteleva, jos ei tiedä mistään mitään eikä ole mitään käsitystä, minkä vuoksi ylipäätään on mukana (yliopisto)politiikassa. Jos ylioppilaskunnan hallitus on vain juoksevien asioiden hoitamista tai kaikki on kivaa jee jee, mennään kaljalle -meininkiä, niin on se kumma, kun mukaan lähteminen ei välttämättä nappaa.

Me tahdomme olla avoimesti sitä mieltä, mitä olemme. Meidän ei tarvitse sanoa yhtä ja tehdä toista. Junailla asioita saunassa tai kaljalla. Meidän argumentit kestävät päivän valon ja uskallamme seistä sanojemme takana. Mistä tämä johtuu? No siitä, että meillä oli aluksi idea, josta muotoutui ideaali ja käytämme politiikkaa tuon ideaalin välineenä, kuten sitä kuuluukin käyttää, voimasana!

Moni tekee mitä tahansa "demokrakettiuden" nimissä. Kieltää ajatuksena, vaihtelee mielipiteensä kuulijan mukaan, hymyilee ja hännystelee vain "tärkeiden" tyyppien kanssa. Maailma on täynnä perskärpäsiä ja me olemme se kärpäslätkä, joka antaa huutia tuollaisille ja palauttaa asiat politiikkaan. Grönioni ei ole pyllynuolue.

Kaikki käy, kunhan minä tästä itse hyödyn -ajattelu on uskomattoman yleistä yliopistopolitiikassa ja pistää todella ketunmarjatuttamaan.


Asiat eivät mene eteenpäin, jos asiat henkilöityvät ja asioiden edistyminen on kiinni siitä, miten paljon kukakin kilpaa mielistelee ketäkin. Puhutaan kele asioista ja argumentoidaan. Sitä varten meidät on äänestetty. Paitsi hups, suuri osa hallituksen jäsenistä on jo pitkän perinteen mukaisesti kähmitty ja selkää raaputtaen valittu edustamaan oman ryhmänsä etua asioiden ja demokratian kustannuksella. Mitä sillä on väliä, kun ollaan niin lätkässä, omiin etuihin.

Yhdistämme kansalaisaktivismia, teoreettisesta ja käytännöllistä politiikan tuntemusta toiminnassamme.

MITEN: Meillä on pitkän pitkä suoran toiminnan tausta. Ruohonjuuriaktivismin ohelle piti saada kuitenkin vahva teoreettinen osaaminen. Tämä mahdollistaa kokonaisuuksien ymmärtämisen ja hallinnan. Olemme molemmat valtio-opin pääaineopiskelijoita, jotka ovat yhdessä tehneet huikean hyvät kuntavaali- ja eurovaalikamppanjat. Emme ole jääneet odottelemaan poliittisiin liikennevaloihin, milloin meille annetaan mahdollisuus kertoa, mitä olemme asioista mieltä. Fuck me, fuck you, FOKUS. Olemme ottaneet ohjat omiin käsiimme ja nyt ajatuksemme ovat aina JYYn edustajistosta vihreiden puoluehallitukseen asti edustettuna.

Meille on tärkeää siirtää arvomme käytäntöön ja olemme konreettinen vihreä vaihtoehto kaiken liibalaaban ja nollat taulussa -toimijoiden keskellä.

MITEN: Politiikassa tarvitaan ymmärrystä ja näkemystä. Arvoja sekä asennetta. Oikeamielisyyttä ja rämäpäisyyttä. Pelkät asiat eivät edisty, jos ei tunne tarkkaan, minkälainen peli politiikka itsessään on. Poliittisten toimijoiden suurin vahvuus on oppia ja sisäistää jatkuvasti uutta tietoa ja kuljettaa tuota tietoa edestakaisin poliittisessa järjestelmässä. Kritiikki ei ole mitään ilman konkreettisia vaihtoehtoja.

On aina helppo huudella, kun ei tiedä ja tunne asioiden taustoja. Me pyrimme soveltamaan vihreitä vaihtoehtoja kaikkeen politiikkaan käytännön kysymyksistä aina rakenteellisiin ongelmiin saakka. Liian moni on mukana johdateltavana poliittisena pelinappulana sitä edes tiedostamatta.

Otamme opiskelijoiden edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen helvetin vakavasti pilke silmäkulmassa.

Olemme tehneet 2008 kunnallisvaalit- ja 2009 eurovaalit yhdessä mielettömällä draivilla ja antaumuksella. Kysymys kuuluukin: JYY, oletko valmis??? Me olemme!


Sinulla on oikeus ja mahdollisuus valita parhaat edustajat! Siksi on Grönioni ja sen sivuhaarat.