Elämme kummallisia aikoja yliopiston tulevaisuuden suhteen. Monet seikat painavat nykyistä ja aiempana tunnettua yliopistojärjestelmää useilta eri suunnilta. On ollut lohdutonta huomata, että rahan valta pyrkii määrittelemään myös yliopistojen elämää enenevässä määrin. En väitä, etteikö näin ole aiemmin ollut, mutta viime vuosien saatossa tilanne on kärjistynyt kärjistymistään. Viimeisen vuoden aikana on muutamille oppiaineille todettu ”tulos tai ulos”, näistä naistutkimus taitaa olla tunnetuin tapaus, muitakin on. Kaikkiaan oppiainerönsyjen katkominen on kohdistunut selkeästi humanistisiin- ja yhteiskuntatieteisiin. Tuntuu siltä, että tässä on käynnissä venäläinen ruletti, jossa oppiaineet yksi kerrallaan vähenevät. Dekaanit on pistetty koville, sillä omia tiedekuntia täytyy profiloida suhteessa muihin oppilaitoksiin, muuten rahaa ei tipu. Strategiapapereja laaditaan ja mietitään mistä tätä rahoitusta pystytään ottamaan. Samalla dekaanien edessä roikotetaan porkkanoita: mikäli onnistutte profiloinnissa, eli käytänössä oppiaineiden harvennustöissä, saatte kertaluontoisen palkkion, jolla tiedekuntaa voisi kehittää strategian määrittämään suuntaan.
Yhdistävinä tekijöinä oppiaineiden karsinnassa on käsitys siitä, mitkä alat ovat tuottavia sen sijaan, että katsottaisiin oppiaineiden yleissivistävää yhteiskunnallista vaikutusta. Se onkin selkeästi mittareiltaan ja vaikutukseltaan implisiittisempää. Sopiiko kilpailutalous yliopistoon? No ei. Vai miten ajattelit mitata vaikkapa filosofian, taidehistorian tai X kielen ja kulttuurin tuottavuutta? OY Pekka Himanen AB:llako? Yliopisto ei ole yritys, eikä sitä pidä muuttaa sellaiseksi. Kaikkea maailmassa ei tarvitse tuotteistaa tai alistaa markkinataloudelle. Seuraavaksi vähän innovaatiokieltä, joka pitää OIKEASTI paikkansa, eikä kumise tyhjänä ilman sisältöä. Riittävä rahoitus opetukseen ja tutkimukseen mahdollistaa tulevaisuuden innovaatiot, sillä nykyiset innovaatiot ovat pitkäjänteisen ja kestävän perusrahoituksen tulosta. Yliopisto on myös opetusta varten; ei vain tutkimusta varten. Hyvän opiskelun työkalut kaikkien saataville – opintojen hidastuminen ei ole opiskelijan vika, jos opiskelun puitteet eivät ole kunnossa. Oppimisvaikeudet ja aistirajoitukset on otettava huomioon oppimateriaalien tuottamisessa ja sähköinen opetusmateriaalin jakelu esimerkiksi Optiman kautta puolestaan edistää esteetöntä opiskelua. Maksuton koulutus puolestaan takaa kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet sosiaalisesta taustasta riippumatta. Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksukokeilut saattavat olla tie maksulliseen koulutukseen yliopistoissa. Tämän kokeilun on voitava myös epäonnistua. Maksuton koulutus lähtömaasta riippumatta takaa meille moniarvoisen kampuksen ja edistää globaalia tasa-arvoisuutta.
Tottakai yliopistoa pitää kehittää ja modernisoida. Miten olisi jos aloittaisimme siitä, että opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus opiskella kunnolla! Tenttiakvaario on tällä hetkellä piloottivaiheessa ja budjetoitu nollaan – on hienoa, että se on rakennettu. Rahoitus täytyy kuitenkin turvata, niin että kokeilusta saadaan mahdollisimman pitkäaikainen ja nykyistä laajempi, mieluiten niin, että tulevaisuudessa jokaisen oppiaineen tentit voisi tehdä siellä. Kokeiluaikana tilaa tulisi kehittää ja siellä tehtävien tenttien määrää lisätä. Tähän tarvitaan jokaisen tiedekunnan opetushenkilökunnan panostusta. Se on tietysti paljon vaadittu ja käytännössä se tarkoittaisi muun muassa tenttitarkistusten rajua kasvua. Tässä suhteessa opiskelijankin täytyy ottaa vastuuta omasta opiskelustaan ja jättää menemästä impulsiivisesti tenttiin ”vaan kokeilemaan” pääsisikö vaikka tentistä läpi. Se ei ole tämän tenttiakvaariokokeilun tarkoitus – opiskelijat käyttäkää tilaisuutta oikein ja vastuullisesti. Kokeilu käynnistyy pian osassa humanistista tiedekuntaa ja it-tiedekuntaa. Käytäntö tarjoaa eri elämäntilanteissa oleville opiskelijoille mahdollisuuden opiskella joustavasti. Joskus lapsiperheellisen opiskelijan on varmasti vaikeaa saada lapsenvahtia, jolloin tenttikerta saattaa jäädä käymättä, tai olisi ikävää, mikäli joku joutuu sairauden takia viivästyttämään omaa valmistumistaan entisestään.
Kirjaston määrärahoja pitäisi myös lisätä – kaikkia kirjoja ei vielä ole elektronisessa muodossa, mutta joitain on. Näiden osuutta kannattaa lisätä tulevaisuutta silmälläpitäen. Meistä jokainen on varmasti kokenut tilanteita, joissa huomaa olevansa kurssilla parin sadan ihmisen kanssa, kun kirjastossa kurssikirjoja on pari kymmentä. Tilanne menee vielä absurdimmaksi, jos luennoitsija toteaa luentosalin edestä, että ”tämän kirjan lukeminen on sitten edellytys kurssin läpipääsemiseksi.” Kirjoja tarvitaan ehdottomasti lisää, olisi kiva, että jokainen opiskelija pääsisi lukemaan niitä kirjoja, joita oikeasti haluaa lukea, sen sijaan että joutuisi tyytymään niihin kirjoihin, jotka ovat paikalla.
Opiskelijoiden toimissa tarvitaan myös huomattavasti aiempaa enemmän aktiivisuutta. Opiskelijoiden ruohonjuuritaso on edelleen se Akilleen kantapää, jossa kaikki edunvalvonta lähtee kukoistamaan tai kaatuu kokonaan. On vaikea nähdä edelleen, kuinka ainejärjestöjä saa sidottua kiinni yliopiston kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Onko se edes tarvittavaa, on tietty toinen kysymys. Omasta mielestäni se on tarvittavaa, sillä ne toimivat kollektiivisina tietopankkeina, joissa on paljon hiljaista tietoa oppiaineiden tilasta. Kolmas kysymys puolestaan on: säästääkö tämä resursseja? – Luultavasti se ei säästä resursseja, mutta toisaalta onnistuessaan sitouttaminen nostaisi kaikkien opiskelijoiden asemaa yliopistoyhteisössä ja vahvistaisi neuvottelukolmikantaa. Tämä tekee tietysti neuvotteluasemassa olevien opiskelijoiden asemasta entistä vastuullisempia, mutta samalla vaikutusmahdollisuudet kasvavat eksponentiaalisesti kaikkein tärkeimmissä asioissa.
Omilla alueillaan useat ainejärjestöt toimivat varsin hyvin – pulmalliseksi tilanne tulee, kun pitäisi ottaa vastuuta sellaisista asioista, jotka eivät ehkä ensisijaisesti hyödytä itseä tai omaa ainejärjestöä. Solidaarisuuden osoittaminen toisille oppiaineille tai ainejärjestöille on tehty vaikeaksi, kun ainejärjestöt on laitettu kilpailemaan omista resursseista. Tilanne muistuttaa paljon nollasummapeliä, jossa toisen voitto on toiselta pois. Todellisuus on yleensä kuitenkin monipuolisempi. Uudistus edunvalvonnan tehostamiseksi koko yliopiston tasolla vaatisi käytännössä JYY:n ja ainejärjestöjen välisen suhteen kokonaisvaltaista uudistusta. Tämä oli keskustelun avaus. Olkaa hyvä.
